Lokakuun 2026 numerologia – kasvun, mahdollisuuksien ja vaurastumisen kuukausi

Syyskuu kantoi vahvasti loppuun saattamisen, irrottamisen ja vanhan tarkastelun energiaa. Lokakuussa katse alkaa kääntyä eteenpäin.
Lokakuu on kasvun, laajentumisen, moninkertaistumisen ja kiihtymisen kuukausi.
Lokakuu on vuoden kymmenes kuukausi, ja kymmenessä on jotakin hyvin kiinnostavaa. Se aloittaa uuden kierroksen, mutta ei enää samasta pisteestä kuin aikaisemmin. Mukana on kaikki se, mitä olet jo oppinut, rakentanut ja kokenut.
Siksi lokakuu voi tuntua siltä, että asiat alkavat yhtäkkiä liikkua nopeammin. Yksi keskustelu johtaa toiseen. Yksi ihminen esittelee sinut seuraavalle. Pieni idea alkaa saada ympärilleen enemmän muotoa. Asia, jota olet rakentanut pitkään hiljaisuudessa, voi alkaa viimein näkyä myös ulospäin.
Ja juuri siksi lokakuussa kannattaa olla tarkkana sen kanssa, mille annat energiaasi.
Jos se, mihin käytät tällä hetkellä eniten aikaasi, ajatuksiasi ja voimiasi, alkaisi moninkertaistua – olisitko tyytyväinen siihen, mitä saisit lisää?
Lokakuu voi tuoda mahdollisuuksia yllättävistä paikoista
Mahdollisuus ei aina saavu sellaisena, että tunnistat sen heti.
Se voi tulla sivulauseessa keskustelun aikana. Uutena asiakkaana. Yhteistyöehdotuksena. Ihmisenä, jonka tapaat sattumalta. Ideana, jonka ensimmäinen versio tuntuu vielä pieneltä. Tai asiana, jolle olisit aikaisemmin sanonut nopeasti ei.
Lokakuussa kannattaa katsoa hieman tarkemmin ennen kuin ohittaa jotain.
Pienestä voi kasvaa suurta. Yksi asiakas voi tuoda seuraavan. Yksi yhteistyö voi avata kokonaan uuden verkoston. Yksi näkyväksi tuotu idea voi löytää ihmiset, joita varten se oikeastaan syntyi. Tämä ei tarkoita sitä, että jokaiseen mahdollisuuteen pitäisi tarttua. Päinvastoin.
Mitä enemmän ovia alkaa avautua, sitä tärkeämmäksi tulee kyky tunnistaa, mikä niistä on sinun ovesi.
Koko lokakuuta kantaa mestariluku 11
Kun lokakuun 2026 koko värähtely lasketaan yhteen( vuosi 2026+lokakuu 10), saamme mestariluvun 11.
Ja se tekee tästä kuukaudesta erityisen kiinnostavan.
11 liittyy vahvasti intuitioon, inspiraatioon, oivalluksiin ja kykyyn nähdä mahdollisuus ennen kuin siitä on vielä olemassa konkreettisia todisteita.
Saatat saada idean, joka ei jätä sinua rauhaan.
Saatat tavata ihmisen ja tuntea heti, että tällä kohtaamisella on jokin merkitys.
Tai jokin asia, jota olet miettinyt pitkään, voi yhtäkkiä aueta aivan uudella tavalla.
11:n energia voi tuoda hyvin kirkkaita hetkiä. Sellaisia, joissa vain tiedät.
Mutta mestariluku 11:llä on myös toinen puoli. Se voi lisätä levottomuutta, herkkyyttä ja ylivirittyneisyyttä. Kun ideoita, tuntemuksia ja mahdollisuuksia tulee paljon, niiden kaikkien erottaminen toisistaan ei ole aina helppoa.
Siksi yksi lokakuun tärkeimmistä kysymyksistä on:
Mistä tiedät, mikä mahdollisuus kuuluu juuri sinulle?
Kaikki raha ei tule kaikille samalla tavalla
Tämä on yksi asioista, joista puhun numerologiassa paljon.
Meillä ei kaikilla ole samanlaista tapaa rakentaa menestystä tai vaurautta.
Yhdelle raha voi tulla vahvimmin oman itsenäisyyden, johtajuuden ja rohkeiden päätösten kautta. Toiselle oikeiden ihmisten, yhteistyön ja verkostojen kautta.
Jollekin näkyvyys, puhe, kirjoittaminen, luovuus ja oman äänen käyttäminen voivat olla olennaisia. Toinen rakentaa parhaiten pitkäjänteisesti, järjestelmällisesti ja hyvin konkreettisen osaamisen ympärille.
Siksi toisen ihmisen menestyksen kopioiminen ei välttämättä vie sinua samaan lopputulokseen.
Voit tehdä kaiken samalla tavalla kuin joku toinen ja silti huomata, ettei se tunnu omalta eikä kanna samalla tavalla.
Sinun täytyy ensin ymmärtää, millä tavalla sinä itse toimit parhaimmillasi.
Ja tässä omien numeroiden tunteminen muuttuu todella kiinnostavaksi.
Vaurastuminen alkaa paljon ennen pankkitilin saldoa
Kun puhumme vaurastumisesta, ajattelemme helposti ensimmäisenä rahaa.
Mutta usein vaurastumisen ensimmäiset muutokset tapahtuvat aivan muualla.
Siinä, että alat tunnistaa oman arvosi.
Siinä, että ymmärrät omat vahvuutesi etkä enää yritä rakentaa elämääsi jatkuvasti ominaisuuksilla, jotka eivät edes ole sinulle luontaisia.
Siinä, että uskallat hinnoitella työsi eri tavalla.
Siinä, että huomaat, mihin oma energiasi jatkuvasti valuu.
Tai siinä, että tunnistat mahdollisuuden silloin, kun se viimein tulee vastaan.
Runsaus tarkoittaa myös kykyä tunnistaa, mikä on sinulle arvokasta.
Sillä joskus mahdollisuus näyttää ulospäin hyvältä, mutta vie sinua täysin väärään suuntaan. Ja joskus pieni, lähes huomaamaton mahdollisuus osuu niin tarkasti omiin vahvuuksiisi, että juuri siitä voi ajan kanssa kasvaa jotain paljon suurempaa.
Kun mahdollisuus tulee, kysy itseltäsi nämä kysymykset
Lokakuussa voit tarkastella uusia ideoita, ihmisiä, työmahdollisuuksia ja yhteistyöehdotuksia hieman eri tavalla.
Kysy itseltäsi:
Onko tämä minun suuntani?
Pääsenkö tässä käyttämään niitä ominaisuuksia, jotka ovat minulle luontaisia?
Voiko tämä kasvaa?
Tuoko tämä elämääni vain lisää tekemistä – vai myös enemmän arvoa, tuloja, vapautta tai uusia mahdollisuuksia?
Ja ehkä kaikkein kiinnostavin kysymys:
Jos sanoisin tälle kyllä, mitä tästä voisi parhaimmillaan olla kuuden kuukauden päästä?
Suurin mahdollisuus ei nimittäin aina ole se, joka tuo eniten rahaa heti.
Joskus arvokkain mahdollisuus tuo ensin oikean ihmisen. Näkyvyyttä. Kokemuksen. Uuden asiakasryhmän. Yhteistyökumppanin. Tai kokonaan uuden tulonlähteen, jota et olisi muuten tullut edes ajatelleeksi.
Tunnetko omat numerosi riittävän hyvin tunnistaaksesi oman mahdollisuutesi?
Omat numerosi muodostavat kartan siitä, millaisilla ominaisuuksilla sinä lähdet rakentamaan elämääsi. Katso oma kartta ->Laskin
Ne voivat auttaa ymmärtämään, missä olet luonnostasi vahva, mitä sinun kannattaa itsessäsi kehittää ja miksi tietyt tilanteet tai toimintamallit toistuvat elämässäsi.
Numerologia ei tee päätöksiä puolestasi.
Se voi kuitenkin auttaa sinua tunnistamaan itsesi paremmin silloin, kun päätös on sinun edessäsi.
Ja sillä on valtava ero.
Sillä tarkoitus ei ole juosta jokaisesta avautuvasta ovesta.
Tarkoitus on tunnistaa oma ovesi.
Haluatko ymmärtää omat numerosi syvemmin?
Henkilökohtaisessa numerologisessa tulkinnassa pääset tutustumaan omiin numeroihisi paljon pintaa syvemmältä. Tilaa tulkinnan ->Laskin
Tulkinta auttaa sinua ymmärtämään omia vahvuuksiasi, potentiaaliasi ja niitä ominaisuuksia, joita sinun kannattaa tietoisesti vahvistaa. Samalla voit alkaa nähdä selvemmin myös niitä toimintamalleja, jotka saattavat huomaamatta hidastaa omaa kasvuasi. Kun tunnet itsesi paremmin, myös mahdollisuuksia on helpompi arvioida.
Mikä kuuluu minulle?
Missä minun kannattaa olla rohkeampi?
Mitä minun kannattaa kehittää?
Ja missä minun olisi jo aika tunnistaa oma arvoni?
Lokakuun energia voi tuoda eteesi uusia mahdollisuuksia. Sinun tehtäväsi on tunnistaa, mitkä niistä kuuluvat sinulle.
Ja joskus ensimmäinen askel vaurastumiseen ei ole uuden mahdollisuuden löytäminen.



Kommentit